sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Ikuisuus

Me olemme nähneet ne vaiheet
Kokeneet jokaisen valheen
Katsoin sinua sivulta sivulle
Varpaista taivaisiin
Mutta keskellä ajatukseni pysyy, koska siellä Sinä elät
Siellä sinä hengität, kasvat ja asut

Minä asun seinien sisässä. Ne ovat valkoiset ja niissä on jotain muutakin. Kuvio on kaunis.

Mutta on minulla se jokin muukin. Paikka, jossa on niin pimeää, että syvyyteen hukut.

Joku rikkoi seinät. 
Paikalle kutsuttiin... 
Ei ainakaan minua.
Olen tullut ymmärtämään.
Omat rikotut seinäni eikä minua pyydetty sitä juhlimaan.
                 Irrota kahleet.
Päästä vapaaksi.
Olemme nuoria, siksi ikuisia. Koskemattomia, mutta niin rikottuja.
Meillä on lihaksessa jälki, jota ei pois saa. Pidetty niin hyvin, että hajonneet.
Kohdeltu kaltoin.
Näin olemme ajan loppuun.
Aika voi olla katkonainen.
Eheä.
Ympyrää juosta.
Toisessa päässä janaa - ikuisuus


perjantai 18. tammikuuta 2013

Alpha Omega





Alku on aina 

jonkin loppua

pudota maahan 

kuihtua





sulaa

virrata

alkaa Alusta

antaa Loppua

maanantai 14. tammikuuta 2013

Langennut

Langenneen siivet leviävät
Päälle hauraan valkoisen
Laaksossa olennot näkivät
Mielen keväisen
Alla pahan myrkkyjen

Ruusun seassa kasvava räme
Mädän sekajäte
Saastuttaa
Mieltä ravistuttaa
Onhan se epäpuhtoinen

Me kuitenkin lakkasimme pelkäämästä
Näimmehän me
Että langennut ei edes itseään jaksaisi kantaa
Ehkä hän halusi vain turvaa
Siksi nojautui valheeseen hauraaseen