tiistai 16. huhtikuuta 2013

Haaste

Meidät siis haastettiin eräänkin Jennan, joka pitää blogia täällä, toimesta täällä blogimaailmassa. Tehtävänä on siis vastailla muutamiin kysymyksiin. Me molemmat vastataan niihin omissa teksteissämme ja ensimmäisenä itsensä esittelee Tuukka. Me ei kuitenkaan nyt kuitenkaan keksitä muita, joita haastaa, mutta kaikkihan voi luovasti ottaa tämän haastepohjan haltuunsa, jos mieli tekee.

Haaste

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista!







Faktat 

1. Olen asunut koko elämäni Oulussa

2. Opiskelen Oulun Lyseon lukiossa

3. Olen vokalistina bändissä Scarm

4. Bändin ohella teen musiikkia itsekseni

5. Soitan kitaraa ja bassoa
6. Olen toiminut teinimallina lehdelle Ottobre

7. Olen kirjoittanut seitsemänvuotiaasta asti
8. Kahdesta suuresta haaveestani olen toteuttanut albumin julkaisemisen bändin kanssa
9. Toinen, vielä toteuttamaton unelma on oman runokirjan/kokoelman tekeminen
10. Olen harrastanut myös judoa, tanssia ja partiota
11. Työn alla on blogi/vlogi aiheesta kehoni tatuointi!



Vastaukset
1. Mistä asiasta tykkäät eniten itsessäsi?
-Elämänasenteestani
2. Mikä on suurin haaveesi?
-Kuolla katumatta elämääni
3. Mikä on paras muistosi?
-Juhannus'11 tai debyyttialbumimme julkaisupäivä!
4. Onko sinulla joku tietty lempibändi/laulaja?
-Vaihtelee suuresti... Tänä iltana Pet Shop Boys!
5. Oletko koskaan käynyt ulkomailla? missä?
-Etelä-Ruotissa, Tallinnassa ja Lontoossa
6. Millainen luonteenpiirre muissa ihmisissä ärsyttää sinua eniten?
-Lyhytkatseisuus ja putkinäkö
7. Mitä harrastat?
-Musiikkia, kirjallisuutta sekä satunnaista liikuntaa
8. Missä asiassa olet mielestäsi hyvä?
-Mikrofoniin huutamisessa
9. Lempi vuodenaikasi ja perustelut miksi?
-Tällä hetkellä kesä, sillä tulevasta unelmointi on elämän suola!
10. Lempi tv-sarjasi?
-Walking Deadin loputtua House
11. Kuinka kauan olet pitänyt blogia?
-Viime joulukuussa taisin aloittaa molempien blogieni pitämisen.

Kysymykset


1. Mikä olet?
2. Mitä maailmassa pitäisi muuttaa?
3. ...mikä pitäisi jättää muuttamatta?
4. Makuyhdistelmä?
5. Mikä vetoaa sinuun eniten?
6. Mitä juot lauantai-illan sykkeessä?
7. Mitä kuuntelet bussissa?
8. Ikimuistoisin tapahtuma?
9. Kesän must -jokin?
10. Mikä sinussa on parasta!
11. Suosikkisitaattisi?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti