tiistai 19. marraskuuta 2013

Minä olen

Minä olen se kynttilä, jota et koskaan saanut syttymään
Minä olen se kipinä, joka metsäpalona roihahtaa
Minä olen se valkoinen, joka ei tummu yön pimeydessäkään
Minä olen se, jolla on arktisen metsäkauriin silmät
Minä olen se, jolla on jalat hatarammat kuin aamutuulessa huojuvat korret
Minä olen pimiösi keskeneräinen negatiivi
Minä olen koskematon kanvaasisi
Minä olen lempipensselisi, joka tihkuttaa maalia lattialle
Minä olen se, joka tarjoaa sinulle joka aamu lämpimän kahvin
Minä olen se, joka peittää kylmästä hytisevän kehosi villahuovilla
Minä olen loputon joki, joka virtaa mantereiden lävitse
Minä olen se valtameri, johon kaikki päättyy
Minä olen se kyynel, johon neste tiivistyy
Minä olen se laulu, jota et malta unohtaa
Minä olen se muisto, joka joskus häviää
Minä olen simpukka, jossa helmet piileksii
Minä olen säilö, jossa roskat uneksii
Minä olen sielu, jota ei hengiltä saa
Minä olen ne kasvot, jotka rapisematta selviää
Minä olen lastenjuhlien jälkeen tyhjennetty ilmapallo
Minä olen ikuisesti merenpohjassa, ikuisesti vuorenhuipulla
Minä olen äiti, joka lastaan tuudittaa
Minä olen isä, joka voimalla poikaansa kasvattaa
Minä olen peto viidakon ytimessä
Minä olen värikkäin kukka keskellä raiskattua metsää
Minä olen se, jota et ikinä näe
Minä olen se, joka ei koskaan häviä silmistäsi
Minä olen se, jonka näet, kun suljet silmäsi, mutta unohdat niiden avautuessa
Minä olen se, jonka näet, kun avaat silmäsi, mutta unohdat niiden sulkeutuessa
Minä olen hiillos joulusaunassa
Minä olen autuas pimeys kesäillassa
Minä olen se kieltomerkki, johon et malta olla koskematta
Minä olen se lupalappu, jonka opettajasi näkee laiskoina päivinä
Minä olen se, joka maksaa sinun lainasi
Minä olen se, joka joskus tarvitsee sinulta jotain
Minä olen se, joka ei koskaan tarvitse häneltä mitään
Minä olen se, joka joskus kaatuu polvilleen
Minä olen se, joka aina nousee jaloilleen
Minä olen se, joka pudottaa sulkansa, mutta parantaa siipensä
Minä olen hymyilevin suu
Minä olen se pieni jonka voit pelastaa
Minä olen se voimakas, joka selviää omillaan
Minä olen se suru, jonka itket
Minä olen se nauru, joka vavisuttaa
Minä olen aikansa tuntemattomin mustavalkoelokuva
Minä olen taivaan kirkkain väriloisto, kiehtovin sirkus
Minä olen se, jolla on kaikki
Minä olen se, jolla ei ole mitään

Minä olen se kuka minä olen
Minä olen missä olen
Minussa on se mitä minussa on
Minusta puuttuu se mitä minussa ei ole
Minä tiedän kaiken mitä en tiedä
Minä olen se mitä sanon olevani
Minä elän, minä kuolen
Minä olen minä


perjantai 15. marraskuuta 2013

Absoluuttinen nollapiste

Halusin olla Luoja
Tiesin miltä se tuntuisi saada aikaan jotain omilla voimillaan
Olinhan kerran tehnytkin jo jotain omilla käsilläni
En ymmärrä, miksi kukaan ei ihmetellyt paloa talon ylimmässä kerroksessa
Kukaan ei ollut kiinnostunut siitä kuinka haparat tiilet valuivat kohti maata kuumuuden hohkatessa 
Miksi kukaan ei ollut ymmärtänyt, että rakastan keltaisen, punaisen ja oranssin kaikkia sävyjä?

Kukaan ei huomannut tohtorintutkintoani
Tai puuttuvaa raajaani
Tai kylmänpelkoani
Pidän kuumuudesta, lämmöstä
Silloin kun teen sen itse.

Ihmisten katseissa oli aina jotain kylmää
Kun he katsoivat minua
He eivät kestäneet syöpyneitä kasvojani
He eivät hallinneet inhoaan
Mutta minä tiesin, että voisin hallita kaikkea.

Halusin hallita sitä, johon Ihmisellä ei ole valtaa
Halusin olla kehittyvää sikiötä ihmeellisempi
Halusin olla korkeuksia taivaallisempi
En ollut tavallinen
Osasin hallita sitä mitä kukaan ei pystynyt
Osasin yhdistää keltaisen, punaisen ja oranssin mitä kauneimmalla tavalla polttavansiniseen
Kukaan ei huomannut sitä
Ihmisistä oli tullut värisokeita
Eikä heillä ollut aisteja

Yhden sunnuntain iltana kaivoin lähes karrelle kuumentuneen valkean takkini
Laitoin sen ylleni ja astuin valkoisena hohtavaan, hyiseen iltaan
Kukaan ei edes huomannut mustia riekaleita takissani
Tiesin olevani erityinen ja silti
Kukaan ei edes huomannut minua
Nostin löysäsankaisia lasejani ylöspäin ja ravistelin tikkuja taskussani
Nauroin. Nauroin miellyttävästi. Joku sanoisi sitä hulluksi, mutta miellytin itseäni.
Olin Kaikkivoipa ja minulla oli avaimet siihen lukkoon, jota kukaan maanpäällinen ei osaa hallita
Kiersin kaikki vedenlähistöt kaukaa
Vihaan vettä. Se härnää sitä voimaa, joka minussa on, tappaa sen. Nesteet ovat myrkkyä. Ellei niiden pullojen kyljessä ole Kahlitsemattoman Voiman kuvaa.

Ihmiset eivät osaa edes puhua, joten miksi koskaan avaavat suunsa
He eivät koskaan huomauttaneet erityistaidoistani hallita
He olivat vettä, joka sammuttaisi minut ennenpitkää kokonaan
Vihasin kylmyyttä, kylmiä ihmisiä. Ihmiset ovat kylmiä. Minä en. Koska minussa on Voima.

Kiersin vedet kaukaa ja taltutin pienissä hetkissä Voiman avulla kaikki ne ihmiset
Jotka koskaan katsoivat silmät ummessa tai väärässä
Ennenpitkää kuuma voittaa aina kylmän
Minä olen tappavat plusasteet.
Minä olen absoluuttinen nollapiste.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Kertomus

Haluaisin sanoa sinulle rakkaimmistasi
Ettet repisi heitä tai jättäisi ulos sateeseen
Kannattele heitä aarteenasi, salaisen kiviluolan ametisteina
Auta heitä, anna uusi veri jokaiseen Amorin puhkomaan sydämeen

Laula rakkaimmillesi taivaslaulua, poimi taivaalta kiviä kuin tähtiä
Ota heidät syliisi lumen valtaamalla junalaiturilla
Kieputa sitten heidän maailmaansa
Ympäri varmojen käsiesi
Rakkaus tahtoo heidät huomaansa

Muistatko kuinka äitisi kastoi varpaitasi uimaretken jälkeen vesisaaviin
Et päässyt selittämästä siitä kuinka isä sai maailman suurimman kalasaaliin
Olit täynnä intoa, rakkautta linnunrataan
Syleilit maailmoja, kahlitsit universumeja
Nyt pitelet aarteitasi omanasi 
Annat heille elämää

Laskethan edelleen lentokoneita taivaalta ja kuvittelet niiden olevan tähdenlentoja
Näethän edelleen parven mustia haaskalintuja riikinkukon väreissä
Huomaatko yhä, että parvi hajoaa ja lopulta kaikki ovat kotona
Maailma on vieläkin käsissäsi
Pidäthän siitä huolta

perjantai 1. marraskuuta 2013

Hiljaiset morsiamet

Hiljaisten morsianten kodissa
Olen kuullut veden keinuvan
Hiljaa, ääneti, ikuisesti voimattomuudessa

Valkein hymyin, kalpein huulin
Olet suudellut maailman kauneinta
Koskaan et ole kuullut hänestä

Heitä on monta, jokaiselle vuosisadalle
Sumun ja seitin kodissa he asuvat
He vartovat hiljaa
Heistä on tullut suurisilmäisiä
Keskiyön verestys koristaa heidän kasvojaan

He keinuttavat pitkäraajaisia lapsiaan
Ravinto kehkeytyy Äiti Maasta
He nauttivat pohjasakkaa
Heillä on tarjottimia, kudottu pohjattomasta

He ovat valmiita rankaisemaan
Kauhutekonne, intohimosta syntyneet rikoksenne
Seitin takana he ovat varustautuneet
Ole valmiina