keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Heijasteista





Mietin, katsonko unelmaa toisen silmistä.
Onko se heijaste vai minun ajatukseni
Hampaat irvessä 
Sydän humalassa
Sinun vai minun?


Pohdin yksinolemista minussa
Tapahtuuko liikettä muualla kuin lihaksessa


Huomaan että kauempana heitä on kaksi
Sydän humalassa, sormet sinisinä
Liikettä ei missään
Toivon, että he eivät olisi yksin


Elämässä kaikki liikkuu sillä hetkellä niin lujaa
Etten huomaa, kuinka heitä on jo neljä
Hampaat irvessä hirviöydestä
Toivon, että olisin yksin


Annan sen anteeksi
Tuhannenen kerran
Mutta huomaan kuinka hän odottaa ovellani
Ja soittaa aavelaulua
Se kuulostaa minun heijasteeltani


Ovi sulkeutuu
Laulu soi yhä
Vaikka vaikenen




maanantai 15. syyskuuta 2014

Arvoitus

Arkussa neljä luukkua on
Yhden avaat ja koko aarteen kangastus valaisee silmäsi
Etkö huomaa
Että yhden avaat, mutta samalla toinen luukku kiinni loksahtaa

Kynsien alla multaa 
Eikä ytimessä enää voimaa arvoituksen avaamiseen
Vaikka olisi kuinka kauan kaivettu

Liian kauas kuljettu on siitä mistä lähdettiin
Ei näy enää risteystä, jossa käännyttiin
Ja niin harhaannuttiin
En halua enää katsoa 
Aavetta sinussa

Kuolonsänky on pehmeämpi kuin ontto syli
Niin olen läheltä katsonut
Kuinka kaikki sinussa tyhjentyy
Kun hämärä sieluas suutelee 

En kaipaa noitaa mystiikan
Tai tietäjää tuonpuoleisen viisauksien
En löydä lohtua loitsusta tai legendan laaksoista
Ikävöin elämää sinussa

Askel ei kanna läpi usvaisen polun
Tai niskaan vuotavan metsän
Tule takaisin
Jää tänne





Symboliikkaa ahneuden

   Viimein hän nousee
ja irti laskee
pahuuden muinaisen

  Tämän himon
ikiaikaisen perikadon
langenneen kansan

   Pelastusta se huutaa
kun pimeys nielee
koko rotunsa



{ ...ja niin tämä
siipirikko kansa
sokeana harhailee yössä

...heikkoudessaankin näkee
kaatuneensa viimein
ylpeyteensä

...ymmärtäessään tämän
totuus tajuntaansa
hakkaa

Ja niin murtuu Ihminen;
Se polvilleen tuhkaan lankeaa }



   Näin toteutettuaan
Kosmisen oikeuden
poistuu Suuri muinainen

   Jättäen jälkeensä
hiljaa kytevän tuhkapallon
ja ihmisen katumuksineen

   Heidät rataansa
kiertämään jättää
aina loppuun aikojen
  

tiistai 2. syyskuuta 2014

Koskaan valmis

Miten sen mutoilisin

      nimittäin Sen,

Etten ole kuka voisin;
että olen päihtynyt, vaikkakin raitis

Ja vaikka mikä ois
en tätä tylsyyttä poistais

Porttien sisässä aamusta aamuun
syleilystä korpien aseiden lauluun
Luovutuksesta hiljaiseen parkuun
ja taas huipulle auringon nousuun.

          Siispä mietin;

Annanko koskaan kaikkeani
Täytänkö ikinä potentiaaliani
Olenko sattumaa vaiko kohtaloa?